Miksi menee mönkään eläinten kanssa? Miksi nousee pelkokäytös?

11.04.2024

Mitä tulee ensimmäisenä mieleen miksi? Ensimmäisenä nousee tiedon puute. Ja mistä. Mennään perimmäiseen yksinkertaiseen viisauteen. Minkälainen kukin eläin on perus lajityypiltään? Miten laji käyttäytyy luonnossa ja miten se joutuu mukautumaan ihmisen kanssa? Ja kuka eläin on yksilönä persoonaltaan? Ihan niin kuin me ihmisetkin olemme yksilöitä ja persoonia.

Ei kukaan tee pahaa tahallaan. Ei ihminen eikä eläin. Yleensä kaiken kipukäytöksen takana on aina syy miksi. Miksi - kysymykseen vastaus siksi, tulee aina menneisyydestä, yleensä aiemmista negatiivisista, jopa traumaattisista kokemuksista. Kokemuksen jälkeen tehdyistä johtopäätöksistä ja niihin muokatuista käytösmalleista, jotta selviytyisimme eläimellisesti perus eloonjäämisvietin kanssa. Muiston takia alamme käyttäytymään ennakoivasti seuraavaan, vähänkään samantyyppiseltä muistuttavaan tapahtumaan. 

Ja kun nämä taaimmaiset tapahtumat oivaltaa, kipukäytöskin saa pikkuhiljaa luottamusta toimia toisin, ilman puolustusmekanismin aktivoitunutta käytöstä. Vieruskaveri oivaltaa myös toimia sen mukaan tukien parhaalla mahdollisella tavalla toisen OMAA parastaan kuunnellen.

Toinen vahva mönkään meno tapahtuu, kun me aletaan muokkaamaan eläimestä ihmistä, ei ulkoisesti van henkisesti, jolloin eläin menettää identiteettinsä, ei enää tunne itseään ja pelkokäyttäytyminen nousee päällimmäiseksi. 

Ihmisen alaisuudessa elävä eläin on pakosta lojaali ihmiselle. Hän muokkautuu saadakseen ihmisen valkkaamaa, ihmisen mielestä hänelle sopivaa ravintoa. Oman ruuan hankkimistarve on tyrehtynyt, paitsi osaksi kesälaitumilla. 

Jokainen meistä voi hyvin, kun kaikkia tai ainakin monia perustarpeitamme tyydyttyy.

Eli eläimen ymmärryksessä sekä eläinkommunikoinnissa,  mennään syvästi yksinkertaisuuteen ja lajityypilliseen elämään. Eläinkommunikoinnin ohjauksissa ja energiahoidoissa vapautetaan yksinkertaisuuden päälle tulleita kipukäytöksiä, tapahtumia, tunteita, muistoja, fyysisiä traumoista johtuvia kipuja jne.

Miten me voimme hyvin eläinten kanssa? Onko se tieto, että tunnemme ja ymmärrämme toisen lajin sekä itsemme. Mitä puhtaampi ihminen on itsetuntemuksessa, sitä puhtaammin ja helpommin ymmärtää eläimenkin. Näihin perustuu Luonnolliset Tunteet - eläinkommunikoinnin ohjaukset sekä energiahoidot.

Tulevaisuuden toiveenani on, että avaudutaan yhdessä luontaiselle, upealle elämälle. Yhteisen ymmärryksen soljuvalle elämälle, jossa jokainen eläin saa olla vapaa ja nauttia yhdessäolosta meidän ihmisten kanssa, osallistua arjen puuhiin ja saada kilpailla luonnollisesti muiden kanssa. Ja päinvastoin, me saamme nauttia yhdessä eläimen kanssa. Leikkien, puuhaillen ja touhuten yhdessä. Tuntien itsensä tärkeäksi toisen elämässä saaden tasa-arvoista kunnioitusta. 

Tsemppiä ja luottamusta tulevaan meille kaikille. Kunnioitusta itseämme, kuin kunnioittaen ihan kaikkea muitakin. Vaatimuksista ja odotuksista vapaalla elämällä, luonnollisella, pyyteettömällä Rakkaudella 

🤍🩷🩵💚 Elämää opetellen, Terhi