Blogi

Mitä tulee ensimmäisenä mieleen miksi? Ensimmäisenä nousee tiedon puute. Ja mistä. Mennään perimmäiseen yksinkertaiseen viisauteen. Minkälainen kukin eläin on perus lajityypiltään? Miten laji käyttäytyy luonnossa ja miten se joutuu mukautumaan ihmisen kanssa? Ja kuka eläin on yksilönä persoonaltaan? Ihan niin kuin me ihmisetkin olemme yksilöitä ja...

Iloa, rakkautta ja rauhaa tähän hetkeen. On hienoa elää yhdessä eläinten kanssa. Ja eläimet tahtoo elää meidän kanssa. Tehdä meidän kanssa yhdessä asioita, liikkua, leikkiä, juosta, ratsastaa ja elää arkea. Myös toiset käydä kilpailuissa ja pitää hauskaa.

Trauma on hetkellinen kaveri, opettaja ja on lempeästi kiitollisuudella hyvästeltävissä. Trauma - kaverit saattavat aiheuttaa elämän aikana monenlaisia kipuja ja paineita kehossa, mutta niille voi sanoa bye bye, kun ne ovat jo tehneet tehtävänsä.

Jokaisessa yrityksessä on valtavia voimavaroja, jotka eivät ole arjessa käytössä. Usein ne jäävät valmiiksi asetettujen roolien, työtehtävien, vuorovaikutussuhteiden tai tunnelukkojen taakse, odottamaan siellä toteutumistaan. Elämän onnellisuudessa, meistä jokainen tahtoo tulla nähdyksi ja arvostetuksi omissa lahjakkuuksissaan. Ja jos sisäiset...

Onko sinulla joskus olo, että vaan tiedät jotain tapahtuvan? Ja että sinun vaan kuuluu mennä johonkin, vaikket ymmärrä miksi? Onko se sinussa avautunut laajempi tietoisuus? Tietoisuus, lyhykäisyydessään laaja, pyyteetön rakkaudellinen elämänviisaus, tietoinen läsnäolo kokonaisvaltaisesti. Tunneälykkyytesi tilanteista, tietoisuus, että emme ole...

Muistatko hetken, kun olet nähnyt vastasyntyneen vauvan? Miltä ihanalta he tuoksuvat? Ja kuinka puhtaan raikkaita ja avoimia he ovat elämää kohtaan. Omalla olemassaolollaan, he ovat pyyteetöntä, rauhaisaa ja rakkaudellista elämänvoimaa. Ai jai. Ajatuskin heistä, alkaa heti raikastamaan omaa olotilaa.

Oletko huomannut itsessäsi enemmän avautuvaa aisti- ja tunneherkkyyttä? Tunnetko ehkä toisten tunnetiloja johonkin tilaan mennessäsi ja vaihtuvatko tunteet nopeastikin ryhmässä? Saatat omata upean ja rikkaan lahjakkuuden itselläsi.